TuunanenRacing / T-unit autopalvelut  Ukkolantie 6 80130 Joensuu Vaihde: 045 110 4110 24h PÄIVYSTYS Puh 045 110 4110
   maanantai, 21.toukokuuta 01:16

Rata SM Kemora 15.-16.5.

 Kesäkauden avaava kilpailu oli vuorossa Kemorassa, Rata SM-sarjan osakilpailu. Kilpailuun osallistuttiin hieman poikkeuksellisesti Fiat Bravolla, joka saatiin käyttöön Joensuulaislta Pasi Kettuselta sekä Miika Kareiselta. Autolla oli ajettu pääasiassa ralleja joten alusta tuli vielä muokata istumaan asfaltille. Aikaa tähän oli vain muutama ilta joten kehitystyö jäi hieman vähäiseksi. Oma Citroenimme oli Arttu Mäkelän Supersonic motorsportin käskyttämänä. 

Aika-ajojen tulos oli vaatimaton ja kilpailuun jouduttiin starttaamaan kolmanneksi viimeisestä lähtöruudusta. Lauantain kisa päättyi jarrujen katoamiseen pääsuoran päässä "täydestä laulusta" ja turvahietikon merkitys tuli selväksi kuljettajalle :) Sunnuntain kilpailuun vaihdettiin uudet nesteet ja jarrut joilla saatiin hieman turvallisuuden tuntua lisää. Silti mielessä oli koko kilpailun ajan edellisen päivän tapahtumat. Maaliin päästiin ehjänä ja sijoitus jäi kymmenenneksi. Kilpailun voitti jo viime vuoden totuttuun tapaan Aku Pellinen Alfa Romeollaan.

 

 

 

 

 
 

 

 

 

 


 Copyright 2010 TuunanenRacingTeam     Design ja toteutus Tulostasivu